Tervehdys arvoisat jäsenet, elämme kaamosaikaa mistä apua siihen,
on paljon puhuttu valoterapiasta jolla saattaa olla ihan
myönteinenkin vaikutus ainakin kaamos masennukseen.
Kesä on mennyt hyvin aktiivisissa merkeissä, ei ole ehtinyt paljoa
yhdistys toimintaa ajatella. Voisin sanoa kaikki on nollattu ja
aloitetaan taas uudelta pöydältä. Oli ernomainen kesä näin
rakentajan kannalta sillä rakentelin kesän aikaan talousrakennuksen
pihan perille ja tulikin komea jos itse hieman koehasis, kun ei ne
muut sitä ole edes huomanneet. Harrastuksiinkin kesä antoi oivat
mahdollisuudet, sillä olen rohjennut jo vuosia haaveilleesta
harrastuksesta ja nyt se sitten toteutui tänäkesänä ja taisipa olla
iso kärpänen joka iski
Suoritimme nimittäin vaimoni kanssa golf-ajokortin joka täytyy olla
jos aikoo kentälle mennä. Kokeessa tuli muuten komeita lyöntejä.
Syyskauden alku on ollut ainakin hallituksella työntäyteistä aikaa
sillä kokouskäytäntöä on muutettu. Yhdistyksessä on muututtu yhden
vuosikokouksen malliin. Toinen suurehko haaste on ollut Liiton uudet
säännöt ja sääntö ryhmämme väänsi yhdistykselle uudet säännöt Liiton
sääntöihin sopivaksi ja neon nyt valmiit hyväksyttäväksi yhdistyksen
kokouksessa.
Jäsen maksua olemme joutuneet korottamaan 2 eurolla siksi kun
Liiton kevätvaltuusto nosti Liiton osuutta 2 eurolla, tämä on
valitettavaa mutta totta on pakko elää tämänkin kanssa ja
toivottavasti korotus ei aiheuttaisi kovin suurta jäsenpakoa maksun
korotuksesta johtuen, toivon ymmärrystä jäsenistöltämme.
Toimintamme ja yhteistyö piirien ja paikallisyhdistysten kanssa on
mennyt kiitettävästi eteenpäin. Toivonkin että asia laajenisi koko
maan kattavaksi, sillä yhteistyö on voimaa sillä saadaan aikaan
tulevaisuus ja voidaan auttaa niitä ihmisiä jotka sitä apua
tarvitsevat, esim. lähipalvelutoiminta ja siinnä rinnalla annetaan
myös tinnittäjille henkilökohtaista vertaistukea keskustellen
anonyyminä.
2011 on taas vaalivuosi ja yhdistyksellä on odotuksia, sen suhteen
että mekin osallistuisimme keräykseen suurin joukoin, sillä se on
helppoa rahaa jonka saa istumalla ja näin omaan toimintaamme rahaa
josta meillä on jatkuva puute.
Valtakunnallisella yhdistyksellä on toimintaa juuri sen verran kun
sillä on vapaaehtoisten lisäksi rahaa käytettävissään.
Kaikenlaiset lahjoitukset ja jopa testamentit olisivat yhdistykselle
tervetulleita.
Terveisin
Pentti Simonen
Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan.
Yhdessä on mukavampi vinkua !